Suomalaisen elokuvaviikon avajaisilta 9.3. houkutteli Tel Avivin Cinematheque -elokuvateatteriin 370 uteliasta katsojaa. Elokuvateatterin aula täyttyi suomalaisista, israelilaisista ja muiden maiden kansalaisista, elokuvaharrastajista ja elokuva-alan ammattilaisista, Suomen ja suomalaisen elokuvan ystävistä.
Tel Aviv Cinemathequen johtaja Alon Garboz ja Suomen suurlähettiläs Per-Mikael Engberg toivottivat yleisön tervetulleeksi avajaispuheissaan. Elokuvaohjaaja Dome Karukosken Tummien perhosten koti avasi elokuvaviikon, ja yleisön ilahdukseksi ohjaaja saapui avajaisnäytökseen.
Elokuvaviikon aikana pääsin haastattelemaan Karukoskea, joka kertoi näkemyksensä suomalaisesta elokuva-alasta, siitä miten hänestä tuli elokuvaohjaaja, sekä erityisestä suhteestaan Israeliin.
Dome Karukoski, yksi tunnetuimmista suomalaisista elokuvaohjaajista ei suunnitellut ryhtyvänsä elokuvaohjaajaksi, vaan kuvailee sen tapahtuneen vahingossa. Karukoski pyrki alun perin näyttelijäksi mutta kuuli olevansa liian hallitseva näyttelijäksi, ja sopivansa paremmin ohjaajaksi. Taideteollisen korkeakoulun ovet avautuivat Karukoskelle ensi yrityksellä. Hän aloitti elokuvaohjaajalinjalla ilman aiempaa kokemusta ohjaamisesta; muut ohjaajaksi pyrkivät olivat tehneet filmejä siitä asti kun kamera oli pysynyt heillä kädessä.
Valmistuttuaan ohjaajat työskentelevät usein avustavana ohjaajana ennen kuin pääsevät ohjaamaan omia elokuviaan, mutta Karukoskelle kävi toisin. Kuin vahingossa Karukosken lyhytelokuvaksi tarkoitettu valmistumistyö Tyttö, sinä olet tähti päätyikin hänen ensimmäiseksi kokoillan elokuvakseen. Romanttinen musiikki-elokuva saavutti yleisön ja kriitikkojen suosion. Elokuvaohjaus sujui Karukoskelta selvästi luonnostaan.
Karukosken toinen elokuva Tummien perhosten koti tuli teattereihin vuonna 2008 ja valittiin Suomen Oscar-ehdokkaaksi. Vuonna 2009 valmistunut Kielletty hedelmä voitti useita palkintoja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla, muun muassa Ranskassa, Portugalissa, Belgiassa, Itävallassa ja Intiassa. Karukosken uusimman elokuvan Napapiirin sankarit ensi-ilta on syksyllä 2010.
Ohjaajana Karukoski seuraa vaistoaan. Hän osallistuu käsikirjoituksen muokkaamiseen ja valitsee usein täysin kokemattomia näyttelijöitä. Hänen elokuvilleen on tyypillistä pelkistetty näytteleminen ja melodinen musiikki, joka toimii tarinankertojana.
Suomalaisilla elokuvilla on melankolisten ja masentavien filmien maine. Suomalaisen elokuvan tyypillinen päähenkilö on työtön alkoholisoitunut mies jolla on ontuva koira ja jonka elämä on niin kurjaa, että lopulta hän hyppää sillalta. Tämä on suomalaista komedia, Karukoski hymyilee ja muistelee legendaarisen Aki Kaurismäen sanoja: melankolia on meillä veressä.
Karukoski näkee elokuvaohjaajien uuden sukupolven muuttavan suomalaista elokuvaa. Muutos näkyy esimerkiksi elokuvajulisteissa, joissa ei 30 vuotta sitten olisi ollut hymyileviä ihmisiä. Lisäksi elokuvat eivät ole enää yhteiskuntakeskeisiä, vaan ne keskittyvät yksittäisten henkilöiden tarinoihin. Karukosken mukaan useille suomalaisille ohjaajille elokuva on taidetta, ei bisnestä. Heille elokuvat ovat tarinankerrontaväline.
Ohjaajanuransa alussa Karukoski päätti, ettei hän tee tyypillisiä masentavia suomalaisia elokuvia. Hänen elokuvissaan on silti vaikeita ja vakavia aiheita. Esimerkiksi Tummien perhosten kodissa käsitellään perheväkivaltaa ja isättömyyttä, mutta elokuvan lopussa vahvin mieliala on toivo.
Suomea ei maana vielä tunneta elokuvista, Karukoski toteaa. On monia asioita, joihin Suomi yhdistetään: design, arkkitehtuuri, musiikki... mutta ei elokuviin. Myönteisenä asiana Suomen elokuva-alalla Karukoski mainitsee nuorten elokuvaohjaajien yhteistyön: ohjaajien keskuudessa vallitsee yhdessä tekemisen ilmapiiri ja auttamisen asenne. Karukoski on iloinen siitä, että hän on suomalaisella elokuva-alalla ja osana alalla tapahtuvaa muutosta. Suomalainen elokuva odottaa läpimurtoaan.
Karukoski haluaa elokuviensa vaikuttavan katsojiin. Hän uskoo, ettei suomalaisilla ole syytä olla masentuneita, ja toivoo katsojien lähtevän elokuvateatterista hymy kasvoillaan. Tosiasia on, että sekä Karukosken filmeissä että suomalaisella elokuva-alalla on suuresti toivoa.
Tavoitteistaan elokuvaohjaajana Karukoski sanoo pilke silmäkulmassa haluavansa tehdä täydellisen elokuvan, jonka katsottuaan voisi todeta: ”Tämä oli hyvä, en muuttaisi mitään.”
Vierailulla Israeliin on Karukoskelle merkitystä sekä työn puolesta että henkilökohtaisesti. Karukosken erityinen yhteys Israeliin juontuu hänen äitinsä työskentelystä Suomen suurlähetystössä Tel Avivissa useita vuosia. Karukoski on vieraillut Israelissa aiemminkin, muttei muista käynneistä mitään – hän oli silloin alle kahden vuoden ikäinen. Tällä vierailulla hän on tutustunut omaan taustaansa ja vanhempiensa menneisyyteen. Karukoski on utelias ymmärtämään israelilaisten ajattelutapaa ja näkemään maan, josta hänen äitinsä on puhunut paljon. Vierailunsa aikana Karukoski on nähnyt Jerusalemin ja Vanhan kaupungin, Haifan, Tel Avivin ja Betlehemin. Kokemus ja nähtävyydet ovat olleet paljon rikkaampia kuin tavanomaiset hotelliaulat, joita hän yleensä ehtii filmifestivaaleilla nähdä.
Filmeihinsä liittyvien kysymysten ja kommenttien pohjalta Karukoski kuvailee israelilaisyleisöä analyyttiseksi, älykkääksi ja havaintokykyiseksi. Karukosken elokuvissa pinnan alla tapahtuu paljon ja israelilaiset katsojat ovat osanneet lukea tapahtumia rivien väleistä. Suomi ja suomalaisten tarina on maailmalla vähemmän tunnettu kuin vaikkapa Israel ja israelilaisten tarina, Karukoski toteaa. Suomalaisten elokuvien vetoaminen ulkomaalaisiin tunnetasolla ei siksi ole itsestään selvää.
Ehkäpä Karukosken vierailu on innoittanut hänet ohjaamaan elokuvan Israelissa, pohdin lopuksi. Karukoski miettii ja vastaa hymyillen, että elokuva voisi perustua tarinaan nuoresta suomalaisesta naisesta joka muuttaa Tel Aviviin tullakseen töihin suurlähetystöön...
Teksti: Hilla Aurén
Kuvat: Mika Yaari
