
Israelissa asuu runsaat 700 suomalaista, joista naisia on enemmän kuin miehiä. Israelilais-suomalaisia lapsia on reilusti yli 100 ja lisäksi on maassa tilapäisesti oleskelevien suomalaisten lapsia.
Yhteisö koostuu erilaisista ryhmistä, joiden joukossa esimerkiksi suomenjuutalaiset maahanmuuttajat (joita on noin 160), vaihto-opiskelijat, kansainvälisissä organisaatioissa työskentelevät suomalaiset, Suomen Lähetysseuran henkilökunta ja Suomen Tel Avivin suurlähetystön ja Ramallahin yhteystoimiston henkilöstöt. Lisäksi useilla suomalaisilla työntekijöillä on mukanaan perheenjäseniä. Sen lisäksi maassa oleskelee pysyvästi suomalaisia, jotka ovat asettuneet Israeliin esimerkiksi avioliiton perusteella tai erilaisiin työtehtäviin.
Asuinalueet
Maantieteellisesti suurin osa suomalaisista asuu Jerusalemissa ja sen lähialueilla. Lisäksi suomalaisia asuu myös Tel Avivissa ja sen ympäristössä, Tiberiaassa Pohjois-Israelissa, Haifassa ja rannikkoalueella sekä Eilatissa.
Israelissa asuvilla suomalaisilla on yhteisöllistä toimintaa. Jerusalemissa toimii myös suomalainen matkatoimisto Toiviomatkat.