Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Kahdet kasvot - Suomi ulkopuolisin silmin 2012 - Suomen suurlähetystö, Tel Aviv : Ajankohtaista

SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ, Tel Aviv

Embassy of Finland
P.O. Box 39666, 61396 Tel Aviv, Israel
Puh. +972-3-745 6600
E-mail: sanomat.tel@formin.fi
English | Suomi | Svenska | 
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
 
Uutiset, 8.4.2013

Kahdet kasvot  -–
Suomi ulkopuolisin silmin 2012

Eurokriisin ikävä vastaan hangoittelija mutta myös omat asiansa hoitanut mallimaa, totesi ulkomainen media Suomesta vuonna 2012. Maastamme välittynyt kuva oli aiempaa kaksijakoisempi.

Sana Suomi eri kielilläEuroopan talouskriisi nosti Suomen otsikoihin kaikissa maanosissa. Suomea kuvailtiin eurokriisin selviytyjäksi ja kovanaamaksi, joka vaati samanlaisia sääntöjä kaikille. Tiukkuuden taustalla nähtiin Suomen selviytyminen 1990-luvun lamasta omin neuvoin ja sen jälkeinen kurinalainen taloudenpito.

Sävy muuttui sitä viileämmäksi mitä lähemmäs eurokriisistä eniten kärsineitä maita tultiin. Niissä viitattiin usein Euroopan kahtiajakoon. Italian tiedotusvälineissä Suomi jopa nousi ”Pohjoisen haukoiksi” ristityn maaryhmän keulakuvaksi. ”Epäsolidaarinen” ja ”itsekäs” olivat Suomeen liitettyjä määreitä usean muunkin maan mediassa.

KahdetkasvotEurokriisin Suomelle tuomista kielteisistä epiteeteistä huolimatta Suomeen perinteisesti liitetyt myönteiset mielikuvat säilyivät voimissaan. Näin oli myös Suomen europolitiikkaa arvostelleissa maissa. Suomi oli edelleen tasa-arvoinen, vähän korruptoitunut, hallinnoltaan läpinäkyvä ja tehokas maa. Pääministeri lensi turistiluokassa ja tavallisten ihmisten arki toimi pullonpalautusautomaatteja myöten. Erityisesti Suomen koulutusjärjestelmän mallia kerrattiin edelleen kaikissa maanosissa.

Suomi ulkomaisissa tiedotusvälineissä -julkaisu on koottu Suomen ulkomaanedustustojen kirjoittamista mediakatsauksista. Mukana ovat ne maat, joissa Suomella on suurlähetystö ja maita, joiden mediaa lähimaassa sijaitsevilla lähetystöillä on mahdollisuuksia seurata. Julkaisu ilmestyy ulkoministeriön verkkosivuilla.

  

Tulosta

Tämä dokumentti

Päivitetty 8.4.2013


© Suomen suurlähetystö, Tel Aviv | Tietoa palvelusta | Yhteystiedot